Ota elämästä kiinni ja kokeile, mitä sille sinun käsissäsi tapahtuu.

Kohtaan yhä uudestaan  muurin, joka estää minua kokemasta asioita, joita muut kokevat, ja joka on lähes ylitsepääsemätön niille, joita haluaisin auttaa hilautumaan omalle puolelleni. On olemassa minä ja muut -minä ja muuri, jonka vuoksi en koskaan kohtaa noita muita.

Olen toki kolkutellut muuria ja saanut aikaan aukkoja; tiili sieltä, toinen täältä on pudonnut kolahtaen vastapuolen varpaille. Tai omilleni. Tiilenkokoisesta aukosta kyllä näkee, mutta ei koe. Miten elämä käyttäytyy noiden toisten käsissä? Miltä se tuntuu minun käsissäni?

Kun suljen silmäni ja keskityn tunnustelemaan...elämä tuntuu käsissäni muovailuvahalta...sellaiselta, jota on jo muutaman kerran yritetty...muotoilla...erilaisten värien ja muotojen virtaviivaiseksi kokonaisuudeksi. Seassa on erivärisiä, kovaksi kuivahtaneita muruja...jokin vähän suurempi kimmoisa möykky...juovia...paljon juovia. Lempeitä...sitkeitä...taipuisia mutta itsepintaisia juovia.

Joskus elämä tuntuu nesteeltä. Se on paksua kermaa tai liukkaasti käsistä karkaavaa öljyä. Juuri kun se on lorahtamassa maan rakoon, tulee kylmä puhuri joka jähmettää vanan. Kerään juovan talteen, muovailen sen nopeasti vahapallon sisään ja nautin -ah niin nautinkin!- nousevasta myrskytuulesta, joka pakottaa liikkeelle, tuntuu kylmältä, tuntuu piiskaavalta, tuntuu... Tuntuu.

Elämän muruja. Myrskytuuli nostaa hiekkaa, repii tikkuja vanhoista ikkunalaudoista. Kun myrsky on ohi ja olen kammannut takut tukasta elämän vahapalloon, on aikaa ottaa se käsien väliin lämmittelemään. Sulkea silmät, tunnustella.

Rutistelen ja painelen, venytän varovasti ja taputtelen sitä hellästi. Elämäni muovailuvahaa. Se tuntuu juuri sopivan täyteläiseltä.

Sellaiselta elämä minusta tuntuu, ja se käyttäytyy käsissäni miten milloinkin. En minä sitä hallitse, eikä se minua. Me teemme yhteistyötä.

Jostain olen saanut sellaisen käsityksen, että muurin toisella puolen elämää voi rakentaa palikoista, sitä voi jakaa osiin tai jopa päästää pilvenä ajelehtimaan tuulten mukana. Minun elämäni ei tunnu kovilta palikoilta, eikä riittävän kevyeltä purjehtiakseen taivaalla. Siksi kai en ole onnistunut murtamaan muuria. Miksi sitten haluaisin sen murtaa?

Koska minä olen utelias. Minä haluan kokea, mitä toiset kokevat.